Schneider

Schneiderin Espoon showroomissa on esillä yrityksen tuotteita ja ratkaisuja. Standi osallistui Innovation Hubiksi nimetyn tilan muutosprojektiin toteuttamalla tilaan erikoiskalusteita ja -rakenteita.

Schneiderin showroom palvelee sekä yrityksen omaa henkilöstöä että asiakkaita. Tilassa on esillä yrityksen tuotevalikoimaa sekä mahdollisuus tutustua järjestelmäratkaisuihin. Standi rakennesuunnitteli ja toteutti tilan podium-elementit ja valvomon Schneiderin konseptin mukaisesti. Lisäksi tuunattiin tuotekalusteita ja elävöitettiin pintoja teippauksilla ja tulosteilla.

Sujuvaa projektinhallintaa

”Standin kanssa työskentely teki Innovation Hub-projektin läpiviemisestä sujuvan ja nopean. Projekti oli haastava, mutta hyvien vinkkien avulla tilan kaluste-elementit saatiin suunniteltua niin, että ne sopivat tilaan ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Saimme myös neuvoja valaistuksessa ja apua nopeasti kaikkiin tilanteisiin rakennusprojektin eri vaiheissa – myös sellaisiin, joihin emme itse olleet etukäteen varautuneet.

Standillä paneuduttiin projektiimme täysillä ja pysyttiin koko ajan aikataulussa. Tilasta tuli sekä huipputyylikäs että tarpeitamme todella hyvin palveleva. Paras mittari on tilan käyttöaste joka on todella korkea. Tavoitteenamme oli saada aikaan kävijöille ”wow-efekti”, ja se toteutuu Innovation Hubissa”, kertoo Schneiderin kanavamarkkinointipäällikkö Sanna Olkkonen.